Proppu nielussa: oireet, syyt ja ehkäisy

Proppu nielussa

Jos huomaat, että hengityksesi haisee pahalta tai sinulla on jatkuva palan tunne kurkussa, syynä saattaa olla proppu nielussa, eli nielurisakivet (tunnetaan myös nimillä risakivi tai tonsilloliitti).

Proput nielussa eli pienet, kovettuneet kertymät muodostuvat, kun ruoantähteet ja bakteerit jäävät nielurisojen koloihin. 

Usein ne ovat vaarattomia, mutta voivat aiheuttaa epämiellyttäviä oireita kuten pahanhajuista hengitystä ja kurkkukipua.

Mikä on proppu?

Proppu-nielussa

Proput ovat pieniä kalkkeutuneita (kovettuneita) muodostelmia, jotka syntyvät nielurisojen koloihin ja onkaloihin. Ne koostuvat kovettuneista mineraaleista (kuten kalsiumista), ruokajäämistä sekä bakteereista.

Proput myös voi olla piilossa nielurisojen onkaloissa, mistä niitä voi olla vaikea poistaa.

Proput näyttävät pieniltä valkoisilta tai keltaisilta kiviltä risojen pinnalla.  Niitä voi olla yksi tai useampia, ja ne ovat yleensä pieniä, mutta joskus voi muodostua suurempiakin proppuja.

Mistä proput johtuvat ja miksi ne muodostuvat?

Nielurisakivet syntyvät, kun ruokajäämät, bakteerit ja kuolleet solut kerääntyvät nielurisojen koloihin. Ajan myötä ne kovettuvat ja muodostavat biofilmiä – eli bakteerimassaa, jotka voivat muuttua pieniksi, koviksi “nielurisakiviksi” eli propuiksi.

Proppujen kehittymiseen vaikuttavat mm. suuhygienia, risojen rakenne sekä mahdolliset krooniset tulehdukset. Proppuja esiintyy useammin henkilöillä, joilla on syväkuoppaiset tai suurentuneet nielurisat.

Proppu kurkussa voi johtua esimerkiksi näistä syistä:

  • huono suuhygienia
  • suuret nielurisat
  • krooniset poskiontelovaivat
  • krooninen nielurisatulehdus (tulehtuneet nielurisat)

Proppu kurkussa oireet

Proppu nielussa on useimmiten harmiton vaiva, mutta sen tunnistaminen ja hoitaminen voi parantaa elämänlaatua ja poistaa epämiellyttäviä oireita.

Useimmissa tapauksissa proput eivät aiheuta selkeitä oireita, ja monet eivät edes tiedä niiden olemassaolosta. Ne voivat kuitenkin irrota esimerkiksi yskimisen, nielemisen tai syömisen yhteydessä.

Kuitenkin, jos nielurisakivet kasvavat kooltaan tai huomaat seuraavia oireita, voi sinulla mahdollisesti olla proppuja.

Yleisimpiä oireita ovat pahanhajuinen hengitys, palan tunne kurkussa, Ärsyttävä ja pitkittynyt yskä sekä paha maku suussa [1].

1. Pahanhajuinen hengitys

Pahanhajuinen hengitys, jota kutsutaan myös halitoosiksi, on yleisin nielurisakivistä kärsivien oire.

Proppu nielussa voi olla monelle syy pahan hajuiselle hengitykselle, mutta joillakin ne eivät aiheuta mitään oireita.

Muista, että pelkästään pahanhajuisen hengityksen takia ei kuitenkaan voi päätellä, että sinulla on nielurisakiviä. Syy voi liittyä esimerkiksi liittyä ihan vain ruokavalioosi tai huonoon suuhygieniaan.

2. Tunne, että jotain on jumissa suussa tai kurkussa

Jos sinulla on nielurisakiviä, nieleminen saattaa olla vaikeaa tai tuntua vaikealta.

Yleinen tunne on myös tunne siitä, kuin kurkun takaosaan olisi juuttunut jotain eli palan tunne kurkussa.

Tämä voi aiheuttaa jatkuvaa ärsytystä ja epämukavuutta. Useimmiten ne eivät kuitenkaan aiheuta kipua. Joskus ne kuitenkin saattavat aiheuttaa jonkinlaista kurkkukipua.

3. Ärsyttävä yskä

Tunne kurkun takana voi laukaista refleksin yskimiseen. Osalla ihmisistä yskiminen voi jatkua hyvinkin pitkään.

4. Paha maku suussa

Nielurisakivistä vapautuvat aineet voivat aiheuttaa epämiellyttävän maun. Maku voi olla esimerkiksi metallinen tai tunkkainen.

5. Turvonneet ja tulehtuneet nielurisat

Pahimmillaan proppu nielussa voi aiheuttaa nielurisojen tulehdusta tai turvotusta. Tämä on kuitenkin selvästi harvinaisempaa, kuin muut aiemmin mainitut oireet.

6. Korvakipu

Myös tietynlainen korvakipu voi mahdollisesti johtua propuista. Jos tunnet korvakipua ilman selvää syytä, käänny lääkärin puoleen.

Tehokas Water Flosser auttaa proppujen poistamisessa

Proppujen ehkäisy ja miten estää ne

Nielurisakivien eli proppujen syntymistä ei ole mahdollista täysin estää. On tärkeää muistaa, että niiden ilmaantuminen ei välttämättä johdu huonosta suuhygieniasta tai hampaiden harjaamisen laiminlyönnistä. 

Jos nielurisoissa on proppuja ja hengitys haisee pahalta, se ei välttämättä tarkoita, että suuhygienia olisi puutteellinen.

Vaikka proppuja ei voi täysin estää muodostumasta, niiden syntymisen riskiä voidaan vähentää muutamilla tavoilla:

  1. Harjaa hampaat kahdesti päivässä ja käytä hammaslankaa päivittäin ruokajäämien poistamiseksi.
  2. Puhdista kielesi estääksesi plakin ja bakteerien kertymisen.
  3. Purskuttele suuvedellä vähentääksesi pahanhajuista hengitystä.
  4. Pidä kieli puhtaana: Suun bakteerit, jotka aiheuttavat plakkia, viihtyvät kaikkialla, myös kielen pinnalla. Kannattaa harkita sähköhammasharjan hankkimista, jossa on kielenpuhdistustoiminto tai kielen kaavin.
  5. Muista käydä säännöllisesti hammaslääkärillä vähintään kahdesti vuodessa tarkastuksessa ja puhdistuttamassa hampaat.
  6. Puhdista hammasvälit päivittäin hammaslangalla: Päivän aikana ruokajäämiä ja plakkia kertyy hammasväleihin, ja hammaslanka on tehokas tapa poistaa likaa ahtaista väleistä, joita on vaikea puhdistaa muilla menetelmillä.

Nämä toimenpiteet auttavat pitämään suun puhtaana ja vähentävät ruokajäämien kertymistä nielurisoihin, mikä voi vähentää proppujen muodostumista.

Vaikka hyvä suuhygienia on tärkeää, proppujen muodostuminen voi silti johtua yksilöllisistä anatomisista tekijöistä – kuten nielurisojen rakenteesta tai taipumuksesta toistuviin tulehduksiin.

Koteloitunut proppu – mitä tehdä, kun proppu ei irtoa?

Joissain tapauksissa nielurisaan muodostunut proppu voi jäädä niin syvälle, että sitä ei näe edes peilillä. Tällöin puhutaan koteloituneesta propusta – eli nielurisakivestä, joka on juuttunut tiukasti risan onkaloon.

koteloitunut-proppu

Koteloitunut proppu voi aiheuttaa samanlaisia oireita kuin pinnallisemmatkin proput: pahanhajuista hengitystä, palan tunnetta kurkussa tai ärsytystä nieltäessä. Koska se ei kuitenkaan ole näkyvissä, sitä voi olla hankalampi tunnistaa.

Tällaisissa tilanteissa ei kannata käyttää väkivaltaisia menetelmiä, kuten pinsettejä tai kovia esineitä. Sen sijaan voit kokeilla hellävaraisia keinoja, kuten:

Jos koteloitunut proppu ei lähde kotikonstein tai aiheuttaa jatkuvaa epämukavuutta, kannattaa kääntyä korva-, nenä- ja kurkkulääkärin puoleen. Joissain harvinaisissa tapauksissa ainoa pysyvä ratkaisu voi olla nielurisaleikkaus.

👉 Lue myös: Proppujen poisto – 4 parasta tapaa

Poistetaanko nielurisoja proppujen takia?

Nielurisoja voidaan poistaa proppujen takia, mutta tämä tehdään vain, jos ne aiheuttavat jatkuvia ongelmia, kuten pahaa hajua hengityksessä tai kipuja.

Satunnaiset kurkkukivut tai nielemisvaikeudet eivät riitä perusteeksi leikkaukseen, ja on varmistettava, että oireet todella johtuvat propuista.

Nielurisaleikkauksen jälkeinen toipuminen voi olla kivuliasta, erityisesti aikuisilla. Aikuisilla nielurisat ovat tiukemmin kiinni kuin lapsilla, mikä tekee leikkauksesta haastavamman. Tämän seurauksena leikkaushaava on suurempi ja turvotus aiheuttaa enemmän kipua.

Estääkö nielurisaleikkaus proppujen syntymisen?

Nielurisaleikkaus, eli tonsillektomia, tarkoittaa palatinaalisten nielurisojen poistamista. Tämä toimenpide tehdään usein vähentämään proppujen ja tulehdusten muodostumista nielussa.

Vaikka nielurisojen poisto vähentää oireita, se ei täysin poista riskiä proppujen kehittymiselle.

Nielussa on nimittäin useampia erilaisia risakudoksia, kuten kitarisa (adenoidi) ja kielirisa. Tonsillektomiassa poistetaan vain palatinaaliset nielurisat, mutta kitarisa ja kielirisa jätetään paikalleen, koska niillä on oma merkityksensä kehon immuunijärjestelmässä.

Vaikka proppujen muodostuminen kitarisaan tai kielirisaan on harvinaista, se on silti mahdollista.

Nielurisaleikkaus ei siis täysin takaa, että proppuja ei enää syntyisi, vaikka niiden esiintyminen voi vähentyä. Tämä tarkoittaa, että joissain tapauksissa proppuja saattaa edelleen kehittyä leikkauksen jälkeen.

Jos oireet kuitenkin jatkuvat leikkauksen jälkeen, kyseessä voi olla proppujen muodostuminen muihin risakudoksiin, kuten kielirisaan – vaikkakin tämä on harvinaista.

Yhteenveto – Proppu nielussa

Proppu nielussa on yleinen ja usein harmiton vaiva, joka voi aiheuttaa pahanhajuista hengitystä, palan tunnetta kurkussa tai lievää ärsytystä.

Hyvä suuhygienia, kuten säännöllinen hampaiden harjaus, kielen puhdistus ja hammasvälien puhdistaminen, voi auttaa ehkäisemään proppujen syntymistä.

Jos proput ovat erityisen syvällä tai aiheuttavat jatkuvia oireita, voit harkita hellävaraisia kotikonsteja kuten water flosseria tai kääntyä lääkärin puoleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *